Esittely


Hei!

Olen Satu Valo ja asun Torniossa mieheni, kahden lapseni ja suomenlapinkoirien Piitun ja sen pennun Mallan kanssa. Lapsuuden kodissani on aina ollut koiria, mutta Piitu on ensimmäinen ihan oma koirani. Sen myötä hurahdin todenteolla lappalaiskoiriin. Asiaan vaikutti erityisesti hyvät ystäväni, joita sain koira-harrastuksen myötä. Kun jostakin asiasta oikein innostun, haluan hoitaa sen mahdollisimman huolellisesti - myös Karvakatraan kennelin.

Miksi juuri suomenlapinkoira?
Koiran hankinta ei ole  mikään pikkujuttu.
Mekin mietimme meille sopivaa rotua kauan. Halusimme sen olevan niin iso, ettei tarvitse kantaa tai varoa kävelemästä päälle ja niin pieni, että lapsemme jaksavat pitää sen hihnassa. Halusimme koiran jonka turkki on helppohoitoinen ja niin paksu, että sillä tarkenee myös ulkotarhassa. Emme halunneet haukkuherkkää metsäkoiraa vaan monipuolisen perhekoiran, jota voi pitää metsälenkeillä irti ja jonka kanssa voi harrastaa vaikka agilityä. Suomenlapinkoirasta saimme juuri haluamamme koiran.

Karvakatraan kennel pähkinänkuoressa: 

 ♦ Aloitteleva suomenlapinkoirien kasvattaja
♦ Suomen Kennelliiton jäsen
♦ Rotuyhdistyksen jäsen (Lappalaiskoirat ry)
♦ jäsen Lappalaiskoirat ry:n
alaosastossa  Meri-Lapin lappalaiskoirat
♦ Allekirjoittanut kasvattajasitoumuksen
♦ Suorittanut hyväksytysti Kennelliiton kasvattajakurssin  

♦ Suorittanut MEJÄ-koetoimitsijakurssin
♦  Arvostan Lappalaiskoirat ry:n jalostustoimikunnan mielipidettä yhdistelmiä miettiessäni

Kuvia harrastuksista koirieni kanssa täällä

Allekirjoittanut ja Piitu Lapuan ryhmänäyttelyssä syksyllä 2012

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti