Rexi

Nikinsaaren Áhkejuoksa"Rexi"
s. 11.6.2014 

i. Pikku-Panuman Musti
e. Hiittanan Pirttihirmu

Lonkat A/A
Kyynärät 0/0
Silmät terveet 8/2017
DM terve
prcd-PRA kantaja jälkikasvun perusteella

Rexi KoiraNetissä

Söpö Rexi on N-pentueen isä ja sillä ei ole muita pentuja.





Rexi viettää leppoisaa elämää Kemissä ja sen kanssa ulkoillaan paljon luonnossa – niin maalla kuin merillä.
Olen tuntenut Rexin pikkupennusta lähtien. Ensimmäisen kerran näin Rexin sen ollessa 4kk. Se oli samoilla pentutreffeillä meidän Mallan kanssa. Alla oleva kuva on tältä ikimuistoiselta päivältä. Huomaa ruskokin piikkimäiset siemenet pentujen turkeissa. Mikä kamala homma niiden irroittamisessa olikaan….
Oikealla Rexi.


Vuotta ennen Tildan astutusta aloin etsimään sopivaa sulhoa. Koska olin Rexiä ihastellut jo pitemmän aikaa, otin asian puheeksi sen perheen kanssa. Heitä asia kiinnosti, ja sovittiin, että keväällä/kesällä 2017 minä käytän Rexin tutkimuksissa.

Rexi oli rento seuralainen ja sen kanssa oli helppo liikkua joka paikassa. Terveystulokset olivat erinomaiset. Lonkat A/A, kyynärät 0/0, polvet 0/0 ja silmätkin olivat terveet. Näiden lisäksi jännitettiin DM-geenitestiä. Koska Tilda on DM-kantaja, Rexin tulisi olla DM-terve. Ja olihan se!! 

Rexi on luonteeltaan sopeutuvainen ja miellyttävä. Rauhallinen koira. jolta tarvittaessa löytyy virtaa. Rexi ei ole käynyt paimentamassa lampaita tai poroja, mutta suvusta löytyy paimenviettiä. Ulkonäöllisesti Rexi on mielestäni valio-ainesta. Parasta siinä on upea pää, reilu koko, erinomainen karva, oikea rungon pituus. Parannettavaa olisi takakulmauksissa, jotka saisi olla olla suuremmat.

Rexin suvusta löytyy minulle tuttuja koiria ja olen pystynyt kartoittamaan sukurasitteita kohtuullisesti. Rexillä ei ole minkään perinnöllisen taudin riskit koholla.

Käytin pentuja vierailulla Rexi-isänsä luona. Rexi suhtautui pikkuisiin uteliaana ja käyttäytyi rauhallisesti.
































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti