sunnuntai 18. lokakuuta 2020

Vuoden 2020 uutisia

Välillä on kiireitä enemmän välillä vähemmän. Nyt oli semmoinen kesä ja syksy, etten ole ehtinyt edes blogia päivittämään. Syysloman kunniaksi katsaus loppukesän ja syksyn kuviin ja tapahtumiin, vanhemmat löytyy alempaa.

18.10 Lumi tuli maahan, syksy pikkuhiljaa vaihtuu talveksi. Huomenna maanantaina on taas Mallalla Karvakaveri-päivä Putaan koululla.


 
 

Sijoituskoirani Vappu (Karvakatraan Vil-Jonkka) kävi rokotuksilla. Pitkästä aikaa näin Vappua, vaikka se asuu vain 5 km päässä meiltä. Vapusta ja sen emosta Elsasta löytyy lisää kuvia instagrammista @vappu ja elsa.


Vappu on sylikoira



 

Hevi (Afterdawn Qaidam) täytti pari päivää sitten 8kk. Se alkaa olla jo aikuisen kokoinen, tai oikeastaan se on jo aika iso eikä aina hoksaa ajatella, että se on vielä pentu. Säkä 65-66cm ja painoa reilu 30kg.

Hevi on yli-innokas apulainen kaikissa pihahommissa.

 

Ruskaretkellä Levillä.


Piitu 10v, Hevi 7kk, Malla 6v

Hevi loukkasi etujalkansa, kun se sai hepulin olohuoneessa. Juoksi ovenkarmiin pahki. Parin päivän ontumisen jälkeen käytimme sen Rovaniemen Evidensia-Kiepissä. Oli hyvä palvelu ja Lähi-Tapiolan kanssa ei ollut minkään näköisiä ongelmia. Voin suositella muillekin. Kuvia otettiin kahtena kertana, sillä ensin kuvat otti eläinlääkäri ja sitten vielä ortopedi. Mitään vikaa ei löynyt.







Taavi (Karvakatraan Vil-Pertti) jäi meille muutaman päivän pidemmäksi aikaa kuin muut pennut. Se pääsi metsälenkille Hevin seuraksi. Taavi asuu nykyään Kittilässä ja se löytyy instagrammista @taavithepolarbear.



Pennut lähtivät uusiin koteihinsa elokuun lopulla. Vappu (K.Vil-Jonkka) jäi sijoituskoiraksi, vaikka välillä mietin kasvatustoiminnan lopettamista. Katsotaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Viljan (K. Vil-Jaana) uusi koti löytyi niin ikään Torniosta. Vilja tulee tulevaisuudessa vaikuttamaan Duvvakan kennelissä. Lyyli (K. Vil-Helmiina) muutti tätinsä kaveriksi Poriin. Lyyli on nimensä veroinen vilkas ja toimelias tehotyttö. Vilperi (K. Vil-Peri) muutti Rovaniemelle ja Leri (K.Vil-Leri) Ouluun, molemmat ovat solahtaneet hyvin lapsiperheiden arkeen. 

 

Euromedivetissä pentutarkastuksissa.

Vappu

Vilperi

Vilja


Lyyli







Leri lempipaikassaan kuopassa, jonne muilla ei ollut asiaa.






Namujen etsintää.

Lyyli




Aamukaste ja multa, mikä kiva yhdistelmä vaalealle pennulle. Taavi.

Keskellä Lyyli


Leri ja Vilja





15.7 Tässä kuvia viikon ikäisistä pennuista. Painot ovat tuplaantuneet ja Elsa on huippuhyvä emo.



Narttu, kullanvärinen (rekisteröidään kermaksi)


Narttu, kerma ja valkea juova päässä
Narttu, musta merkein
Uros, kerma ja valkea juova päässä

Uros, kullanvärinen

Uros, kerma



5.7 Pennut syntyi. Mitkä värit!! Vaalea periytyy yleensä heikommin kuin musta, mutta niin vain kävi, että 6 pennusta 1 on musta, muut ovat kermanvärisiä. Sukupuolijakauma 3 narttua ja 3 urosta. Kaikille on alustavasti kodit tiedossa. Kyselyitä pennuista tuli kevään aikana aivan valtavasti. Moni hyvä perhe jäi ilman, mutta toivottavasti saavat /ovat saaneet pennun muualta.

Perusteelut yhdistelmälle: klikkaa





1.7 Elsa voi paksusti. Ultrassa näkyi ensin 3 ja toisella kertaa 6 pentua.


4.5 Elsa ja Vili saivat toisensa. Astutus onnistui.
Yhdistelmä jalostustietokannassa (Klikkaa auki)









23.4 Onpas pitkä aika viime päivityksestä. Kenneli-asioissa ei ole tapahtunut mitään uutta kevään aikana. Elsan seuraavia juoksuja odotellaan alkavaksi toukokuussa. En ota varauksia vastaan vielä; odotetaan että astuminen onnistuu ja ultrassa näkyy vipinää.

Alkuvuodesta kysyin lappalaiskoirien jalostustoimikunnalta suosituksia kolmelle urokselle.

Yllä oleva kuva on kuvakaappaus  Lappalaiskoirat ry:n puskis-tiedotussivulta. Kun koiran kohdalla lukee "kasvattajan oma ehdotus" se tarkoittaa koiraa, jolle olen pyytänyt suosituksen. Muut ovat jalostustoimikunnan ehdotuksia Elsan sulhoksi.

 Perheeseemme on tullut uusi koiranpentu, tyttöni pk saksanpaimenkoira Afterdawn Qaidam eli Hevi. Kun se iskee terävät naskalihampaat nilkkaan niin pentukuume hetkeksi hellittää :D




3.1. Elsa käytettiin eilen ultrassa. Tornion Euromedivetissä on uusi hyvä ultralaite ja kokenut ultraaja. Pentuja ei löytynyt. Suuri pettymys tuo ei ollut, sillä astutuskaan ei onnistunut kunnolla. Elsa astutetaan uudestaan touko-kesäkuun vaihteessa seuraavista juoksuista. Se on niin nuori koira, että reilu puoli vuotta siirtyvä astutus ei haittaa yhtään. Hyviä koteja olisi pennuille ollut tiedossa useampia ja heidän puolesta  harmittaa.
Elsa odottaa vuoroaan ultraan.

 Elsan uutta astutusta varten etsin varalta toistakin urosta. Kaksoisastutus voisi olla yksi vaihtoehto. Kriteerini ovat korkeat. Yhdistelmä ei vain täydentäisi toistensa puutteita, vaan yritän päästä vielä parempaan jalostustulokseen. Ainahan tavoitteita pitää olla, eri asia onnistuuko ne.

Etsinnässä olisi seuraavanlainen uros:

-suvussa mahdollisimman vähän uroksia joilla yli 15 pentuetta
-sukurasitteet korkeintaan lapinkoirien keskitasoa (ne voi kysyä lappalaiskoirien jalostustoimikunnalta sähköpostitse)
-lonkkaindeksi vähintään 100, silmät terveet eikä suvussa mielellään RD-löydöksiä
-geenitestattu DM:n  ja prcdPRA:n suhteen terveeksi. Saa olla pompen-kantaja.
-kohtuullisen rauhallinen, jolla edes jonkin verran taistelutahtoa ja viettejä (paimennus/saalistus/jäljestys...). Ei ääniarka.
-näyttelytuloksia ei tartte olla, mutta koira pitää tunnistaa arpomatta lapinkoiraksi. Näyttelyistä olisi mahdollista saada ERInomainen. Selvä sukupuolileima ja rakenne kulmauksineen ok.

Seuraavaan astutusyritykseen on aikaa, eli hyvin ehtii koiran tutkituttaa. Mikäli tiedät potentiaalisia ehdokkaita, niin laita sähköpostia satu.valo@pp1.inet.fi.


Lisää ikäviä uutisia. Mutkien kautta sain tietooni, että Karvakatraan Erä-Peetu ei saanut suositusta eräälle nartulle kaihiriskin takia. Ihmettelin asiaa, sillä ei Peetun kaihiriski pitänyt olla suuri. Jalostustoimikunnalta sain tiedon, että kyseessä on melko uusi tapaus nuorella koiralla ja koska kyseessä on epävirallinen tutkimus, se ei näy koiranetissä. Tietoa sairastuneesta koirasta ei ole ainakaan vielä haluttu antaa julkisena, joten en voi kertoa kuka on kyseessä. Ikäviä yllätyksiä sattuu, vaikka kuinka riskejä yrittää välttää ja tottakai jälkikasvun geeneihin vaikuttaa yhtä paljon molemmat vanhemmat.

Positiiviseen juttuun lopetetaan tämän kertainen päivitys. Malla (K.Touhukas) osallistui Putaan koulun toimintapäivän koirapajaan. Malla viihtyi ja 2h touhusi oppilaiden kanssa. Se on niin kiltti ja ahne, että kuka vain pystyi tekemään sen kanssa temppuja, kunhan vain oli herkkua tiedossa. Malla tykkää halailuista ja rapsutuksista eikä sen tartte olla minun käskyn alla. Aion jatkossa käyttää Mallan virallisissa testeissä (karvakaveri) ja suunnitelmissa olisi koululle koira-aiheista välituntitoimintaa.